Pohjoismaiden vesivarannot ovat alhaisimmillaan vuosikymmeneen, mikä voi heijastua sähkön hintaan myös Suomessa. Tilanne alleviivaa säävarman säätövoiman merkitystä.
Tuulivoimayhtiöiden tekemät tuotantosopimukset ovat menneet parempaan suuntaan, mutta ne tasapainoilevat negatiivisten sähkön hintojen takia veitsenterällä. Selvitimme, mistä alan ongelmat ovat peräisin.
Suomalainen perheyritys Oilon on toiminut Kiinassa jo 30 vuotta. Yrityksen johtaja on nähnyt kaiken matkalaskuhuijauksista viinalla lahjomiseen. Hän antaa nyt vinkit Kiinan-markkinoille haluaville yrityksille. Säännöt voivat olla erilaiset ulkomaalaisille ja paikallisille yrityksille.
Uusi ydinvoimala toisi Suomen sähkömarkkinalle kaivattua toimitusvarmaa tuotantoa, mutta ilman miljarditukea perinteistä ydinvoimaa ei rakenneta.
Energiapalveluyhtiö Geonovan oman laskelmien mukaan maalämpöjärjestelmien liittäminen reservimarkkinaan ja niiden keskitetty ohjaus voivat alentaa käyttökustannuksia jopa 50 prosenttia.
Kauppalehden selvitys lataa madonluvut Suomen tuulivoiman kannattavuudelle. Tuulisähkö on halpaa kuluttajille, mutta se on syönyt liiketoimintaa. Vuonna 2024 tuulivoima jauhoi yli puolen miljardin euron liikevaihdolla nettotappiota 244 miljoonaa euroa.
Biokiertotalouden vahvistaminen on välttämätöntä, jotta kriisit eivät horjuta energia- ja ruokajärjestelmää nyt nähdyllä tavalla, kirjoittaa Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n toiminnanjohtaja Hannes Torppa.
Palvelukiinteistöissä sähkön kulutusjousto voi tuoda lisätuloja reservimarkkinoilta. Kun omaa energiankäyttöä ohjataan kulutusjouston avulla…
Uusi Suomi kirjoittaa, että St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitien mukaan jakeluvelvoitteen laskua pidetään yhtiössä ”tehottomana ratkaisuna”.
Lukijan mielipide|Kriisi muistuttaa, että riippuvuus fossiilisesta energiasta ei ole pelkästään ympäristökysymys. Se on huoltovarmuuskysymys. Yhdysvaltojen ja Israelin Iraniin kohdistama sodankäynti on syössyt maailman uuteen fossiilienergiakriisiin.
Kevyen polttoöljyn voimakas hinnannousu herättää huolta maataloudessa ja teollisuusalalla. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n mukaan kevyen polttoöljyn hinta on paikoin noussut lähes dieselin tasolle, vaikka sen verotus on selvästi kevyempää.
Napapyörre saa voimansa arktisten alueiden ja eteläisempien seutujen välisistä lämpötilaeroista, jotka ovat pienentyneet. Entä jos tämän talven olosuhteista tuleekin uusi normaali?
Kun Vesa Lappalaisen 164-neliöisen omakotitalon 10 kWp:n aurinkopaneelit tuottavat ylimääräistä energiaa, hänen kotiautomaatiojärjestelmänsä antaa ohjeen: nyt kannattaa tuhlata sähköä. Järjestelmä hyödyntää sähkömittareiden uutta han-porttia, joka tarjoaa lähes reaaliaikaista tietoa. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten portin saa helposti käyttöön ja kuinka Vesa sai 4 000 euron hyvityksen maalämpöjärjestelmästä, kun osasi mitata järjestelmän todellisen sähkönkulutuksen.
Tarve fossiilienergiasta luopumiseen ei ole mielipidekysymys. Euron vahva konsulttivaikutus alkaa kuitenkin näkyä puheissa ja toiminnassa.
Tuulivoimayhtiöiden tekemät tuotantosopimukset ovat menneet parempaan suuntaan, mutta ongelmia on silti. Yksi olennainen liittyy asiaan, jossa Suomi kuuluu maailmanennätysmaihin. Kysymme nyt asiantuntijalta, mistä alan ongelmat ovat peräisin.
Tuulivoimayhtiöiden konkurssien riski maanomistajalle voi olla väistymässä. MT Livessä tänään Uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Ministeri Sari Multala ei halua luopua tahtotilasta, että Suomeen voitaisiin vielä rakentaa uusi suuri ydinvoimala, mutta nykyhallitus sellaisesta tuskin päättää. Uusi selvitys kertoo, että ydinenergian lisäämisen vaihtoehdot poikkeavat selvästi toisistaan, kun niiden kannattavuutta verrataan. Selvityksen on tilannut työ- ja elinkeinoministeriö.
Iranin sodan kärjistämä energiakriisi on jälleen osoittanut, kuinka haavoittuva Suomen energiajärjestelmä on. Vahvasta tuontiriippuvuudesta johtuva polttoaineiden hinnan nousu heijastuu laajasti koko talouteen ja huoltovarmuuteen. Kyse ei ole yksittäisestä poikkeuksesta, vaan toistuvasta ilmiöstä: samat rakenteelliset riippuvuudet realisoituvat kriisistä toiseen. Rakenteellista ongelmaa ei ratkaista laastarilla.
Polttoaineiden hinnan nousu on akuutti ongelma, johon on löydettävä ratkaisuja. Kriisitoimien tulee kuitenkin
Alkuvuosi oli Suomessa poikkeuksellisen kylmä. Tammi-helmikuussa sähkön ja lämmön yhteistuotanto oli suuressa roolissa kohonneen energiantarpeen kattajana. Tämä näkyi selvästi polttoaineiden käytössä. Biomassan osuus yhteistuotannon polttoaineista oli 60 %.
Helsingissä tammikuu oli 7,6 astetta ja helmikuu 6,7 astetta kylmempi kuin edellisenä vuonna. Sodankylässä vastaavat luvut olivat 8,6 ja 9,5 astetta. Vuosien 1991–2020 keskiarvoonkin verrattua alkuvuonna oli
Dieselin ja lentopolttoaineen hinnat ovat moninkertaistuneet sodan aikana. Öljyjalostaja St1:n kaupallinen johtaja Timo Jokinen sanoo, että Iranin sota on aiheuttanut pahimman öljyn tarjontakriisin vuosikymmeniin. Dieselin hinta on kaksinkertaistunut ja lentopetrolin hinta 2,5‑kertaistunut maaliskuun aikana.
Energiateollisuuden selvityksen mukaan pörssisähkösopimusten suosio putosi alkutalven pakkaskaudella vain kaksi prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Pörssisähkön suosio pysyi lähes ennallaan alkutalven huippuhinnoista huolimatta.
Lahti Energia rakentaa Vääksyyn hiekka-akun, joka varastoi halvan ja päästöttömän sähkön avulla lämpöä ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä jopa 60 % vuodessa valmistuttuaan vuonna 2027. Hiekka-akkuun mahtuu 250 MWh energiaa, sen teho on 2 MW ja se mahdollistaa osallistumisen Fingridin reservi- ja säätösähkömarkkinoille. Ratkaisu valittiin sähkökattilaa paremmaksi vaihtoehdoksi, koska se tukee kustannustehokasta ja uusiutuvaan energiaan perustuvaa kaukolämmöntuotantoa.
Lämmitysöljyn hinta on viime aikoina ollut nousussa, mikä näkyy suoraan monien öljylämmitteisten kiinteistöjen lämmityskustannuksissa. Kansainvälisen energiamarkkinan epävarmuus, geopoliittiset jännitteet sekä raakaöljyn hinnan vaihtelut ovat vaikuttaneet siihen, että lämmitysöljyn hinta on noussut ja hintavaihtelut ovat lisääntyneet. Tämä korostaa entisestään lämmitysjärjestelmien energiatehokkuuden ja säännöllisen huollon merkitystä.
Öljylämmitystä käyttävissä pientaloissa laitteisto on usein pitkäikäinen, mutta kattilat ja polttimet uusitaan käyttöiän tullessa täyteen.
Sähkön huoltovarmuusmaksuun tulee korotus 1.4.2026. Korotus tulee lisäksi muutoksia huoltovarmuusmaksuun, jota peritään energiaverotuksen yhteydessä liikenne- ja lämmityspolttoaineista, kuten bensiinistä ja kevyestä polttoöljystä. Eduskunta hyväksyi muutokset keskiviikkona.
Mitä pidempään Iranin pommitukset jatkuvat, sitä enemmän vahvistuu tarve irtautua öljystä ja kaasusta, Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo kirjoittaa.
Hallituksen esitys uudesta ydinenergialaista on annettu tänään eduskunnalle. Ydinenergialain kokonaisuudistus on tervetullut ja etenee oikeaan suuntaan. Ydinenergialla on keskeinen rooli teollisuuden, liikenteen ja lämmityksen päästövähennyksissä sekä Suomen kilpailukyvyn varmistamisessa. Siksi Energiateollisuus ry pitää esitystä uudeksi ydinenergialaiksi merkittävänä.
Lämmitysöljyn hinta nousi Iraniin kohdistuneen hyökkäyksen takia. Kaikki eivät halua luopua öljylämmityksestä kokonaan, vaikka valtio siihen kannustaakin. Omakotiliiton mukaan moni ei halua kuitenkaan luopua öljylämmityksestä kokonaan.
Lahti haluaa olla hiilineutraali ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa. Kaupunki haluaa pitää päästötavoitteistaan kiinni ilman vetylaitostakin.
Hyvää maaliskuuta, arvon lukijat. Talven pakkaset alkavat jo hellittää, mutta lämmityksen teho ja hinta ovat tänäkin talvena monia mietityttäneet.
HS Kiovassa|Venäjän massiiviset iskut jättivät Kiovan asukkaat ilman sähköä ja lämpöä keskellä paukkupakkasia. Nyt maa rakentaa ”maailman hajautetuinta energiajärjestelmää”.
Tämän talven pakkaset ovat saaneet haminalaisetkin miettimään kotiensa lämmitysratkaisuja ja niiden kustannuksia. Tallinmäellä asuvalla, alalla 20 vuotta yrittäjänä toimineella Hannu Pekkarisella on hyviä vinkkejä siihen, mitä asiassa voi ja kannattaa tehdä oman asumismukavuutensa ja lompakkonsa hyväksi.
Hiilidioksidi on arvokas raaka-aine synteettisille polttoaineille, rakennusmateriaaleille ja elintarviketeollisuudelle. Näin toimii hiilidioksidin talteenotto amiiniliuoksen avulla.
Hiilineutraalius ei saisi sallia vastuun siirtoa muille, mutta sitä tehdään nyt paljon oman kulutuksen viherpesussa, kirjoittaja pohtii.
Tuoreen raportin mukaan ilmaston keikahduspisteet ovat yhä todennäköisempiä. Keikahduksen tapahduttua ilmaston lämpenemistä on yhä vaikeampi pysäyttää.
Ilmalämpöpumput säilyvät energiatehokkaina ja käyttökelpoisina pitkään, kun niitä huoltaa säännöllisesti. Uuden ilmalämpöpumpun hankinta on kuitenkin edessä, kun laitteen teho on heikentynyt eikä se enää vastaa nykyisiä lämmitys- tai jäähdytystarpeita, kertoo Panasonicin maajohtaja Karri Siren.
Tutkijat ennustavat, että ilmastonmuutos voi johtaa Atlantin virtausjärjestelmän pysähtymiseen. Virtausjärjestelmä pitää Suomen lämptilan siedettävänä, ja pysähdys muuttaisi Suomen täysin toisenlaiseksi. Siihen ei ole vielä juurikaan varauduttu.
Vuoteen 2050 mennessä Pohjanmeren merituulivoimakapasiteetin odotetaan kasvavan yli kymmenkertaiseksi nykyisestä. Nyt tutkijat ovat analysoineet
Tammikuu oli poikkeuksellisen kylmä ja tuuleton, mikä nosti sähkönkulutuksen ja tehontarpeen uusiin ennätyksiin Suomessa.
Teollisuuden sähkönkäyttö pysyi lähes ennallaan, mutta kotitalouksien, palveluiden ja sähkökattiloiden kulutus kasvoi voimakkaasti.
CHP-tuotanto ja tuontisähkö tasapainottivat tuulettomuuden aiheuttamaa tuulivoiman pudotusta, ja sähköjärjestelmä toimi koko kuukauden ilman rajoituksia.
Vaikka aurinkoteknologian kuten paneelien ja akkujen hinnat ovat viime aikoina laskeneet, investointi voi edelleen olla monelle kotitaloudelle liian kallis. Siksi ennen ostopäätöstä kannattaa laskea, kuinka kannattava ostos on kyseessä. Investoinnin takaisinmaksuaika saattaa venyä vuosikymmeniin, eikä säästö sähkölaskussa ole taattu ainakaan nopealla aikavälillä.
Maalämpöpumpun hankinta on suuri investointi. Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen kertoo, mihin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota ja miten välttää virheet erityisesti silloin, kun vanha pumppu on tulossa tiensä päähän ja tilalle etsitään uutta.
Rakentamisen ja komponenttien kustannukset ovat viime aikoina nousseet, mutta merituulivoimaa pidetään lupaavana sähköntuotantomuotona Suomelle. Sen tuotanto on tasaisempaa kuin maatuulivoiman.
Sähkön hintojen iso vaihtelu teki Suomesta kuuman akkumarkkinan. Ranskalainen NW Groupe pystyttää tämän vuoden loppuun mennessä 500 megawattia akkutehoa. Se on valtava määrä.
Kun Suomeen rakennettavat datakeskukset nojaavat tuulivoimalla tuotettuun sähköön, moni on huolissaan siitä, miten käy sähkön hinnalle ja saatavuudelle.
Pörssisähkö on ollut viime vuosina selvästi kiinteitä sopimuksia halvempi valinta. Tämä vuosi on muuttanut tilanteen dramaattisesti. HS vertaili pörssisähkön ja kiinteän sopimuksen kannattavuutta kolmessa kodissa.
Suomessa halutaan luopua öljylämmityksestä omakotitaloissa 2030-luvun alkuun mennessä. Koko lämmitysjärjestelmän uusiminen on kallista. Vaihtoehtona on vähän tunnettu, kotimainen bioöljy, joka vähentää päästöjä jopa 90 prosenttia. Valtion tuet lämmitysremontteihin ovat loppumassa, eikä tukea myönnetä bioöljyyn siirtymiseen.
Kun lämpömittari näyttää hurjia pakkaslukemia, tuntuu se totta vie sisälläkin. Listasimme vinkkejä ja virheitä, jotka vaikuttavat lämmön tuntuun kotona.
Entisen pannuhuoneen lattianrajassa voi olla pakkasta, jos lämpöremontissa ei muista huolehtia ilmanvaihtoa ja lisälämmitystä kuntoon. Öljyllä tai puulla toimivasta lämmityskattilasta luopuminen voi altistaa talon vesijohdot jäätymiselle.
Koko maahan ennustettu pakkasjakso voi jatkua jopa helmikuun loppupuolelle saakka. Kovien pakkasten aikaan erityisesti vanhojen tai huonosti eristettyjen talojen vesiputket ovat vaarassa jäätyä.
Pörssisähkön kallistuminen on saanut monet seuraamaan kulutustaan. Jatkossa yhä useamman on kenties huomioitava myös tehomaksu, kirjoittaa taloustoimittaja Jarmo Koponen.
Tavallisen kuluttajan ei ole mikään pakko jättäytyä sähkön pörssihintojen armoille. Kiinteä sopimus on tänä talvena osoittautunut halvaksi vakuutukseksi hirmuhintoja vastaan, kirjoittaa toimittaja Anni Lassila.
Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt lausunnolle lakiluonnoksen, joka mahdollistaisi sähkön vähittäismyyntihintojen säännöstelyn sähkön hintakriisin aikana.
Lämpöpumpputeknologia nousee yhä merkittävämmäksi osaksi energiajärjestelmää, kun halutaan vähentää päästöjä ja kustannuksia sekä lisätä joustavuutta. Lämpöpumput parantavat myös energiaomavaraisuutta, koska riippuvuus öljyn ja kaasun tuonnista vähenee.
Tuoreimpien raporttien mukaan todellinen riski AMOC-merivirtauksen heikkenemiselle ja jopa pysähtymiselle on olemassa. Lämpötilat voisivat talvisin laskea jopa –50 celsiusasteen pakkasiin.
Öljylämmitys on Suomessa yhä arkea kymmenille tuhansille pientaloille, vaikka julkinen keskustelu on usein mustavalkoista. Lämmöllä-lehden tuore artikkeli
Donut Lab kertoo kehittäneensä akun, joka latautuu viidessä minuutissa ja kestää auton eliniän. Aalto-yliopiston professori pitää osaa väitteistä mahdottomina.
Väestön vanheneminen oli hyvin tiedossa, mutta yllätti Suomen. Vuosisataa on kvartaali takana ja 2040-luku on pian täällä. Siihen mennessä maahanmuutto ja maassamuutto mullistaa Suomea. Mihin muutoksiin pitää varautua?
Kaukolämmön päästöt ovat jatkaneet pienenemistä, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö on laskenut. Sähkökattiloiden osuus lämmöntuotannossa on kaksinkertaistunut.
Omakotiliitto pelottelee sähkön tehomaksun kurittavan muun muassa sähköautoilijoita ja omakotitaloissa asuvia. Pahimmillaan se voi kääntyä sähköjärjestelmän vakautta vastaan, kirjoittaa HS Vision toimittaja Anni Lassila.
Jos kotona on talvella viileää, on syy usein termostaattien tai korvausilmaventtiilien väärissä asetuksissa, pattereiden eteen sijoitetuissa huonekaluissa tai korkeassa ilmankosteudessa.
Pitkä pakkasjakso alkaa näkyä kuluttajan lompakossa – varsinkin, jos asuu omakoti‑, rivi- tai paritalossa. Sähkönkulutus ja sähkön markkinahinta ovat usein korkeimmillaan kylminä pakkaspäivinä. Alkuvuonna pakkasta onkin riittänyt ja riittää edelleen.
Uusi pienikokoinen lämmönvarastointiratkaisu voi varastoida lämpöä silloin, kun sähkö on edullista ja luovuttaa sen käyttöön lämmöntarpeen kasvaessa.
Kymen Sanomat vieraili kolmessa eri tavoin lämmitettävässä eteläkymenlaaksolaisessa kodissa selvittämässä, miten niissä kuluu sähköä.
Pakkasen kiristyessä on tärkeää, että ilmalämpöpumppu ja muut lämmitysjärjestelmät on säädetty oikein. Näin voidaan säästää energiaa..
Mikä omakotitalon lämmitysmuoto on edullisin juuri nyt? Vertailussa ovat mukana sähkölämmitys, öljylämmitys, kaukolämpö sekä lämpöpumput.
Pakkasten kiristyessä kodin lämmitysjärjestelmän oikean käytön merkitys korostuu. Toimivat termostaatit ja oikeat säädöt niin ilmalämpöpumpussa kuin termostaateissa säästävät energiaa ja parantavat asumismukavuutta.
Lämmitysjärjestelmän oikea käyttö korostuu, kun sää on kylmä. Oikein säädetty ja järkevästi käytetty lämmitysjärjestelmä parantaa asumismukavuutta ja vähentää turhaa sähkönkulutusta.
Ilmalämpöpumppu kannattaa pitää päällä kovallakin pakkasella. Sammuttaminen voi vikaannuttaa ilmalämpöpumpun, eikä se auta pienentämään sähkönkulutusta.
Kireät pakkaset voivat yllättää kodinomistajan ja aiheuttaa tuhansien eurojen vahinkoja. Asiantuntijat kertovat, miten vahinkoja voi ehkäistä ja mitä virheitä kannattaa välttää.
Marja Tiitta on nainen, jolla on eniten patentteja viimeisen 20 vuoden ajalta Suomessa. Hän on tehnyt keksijänä pitkän uran Nesteen Kilpilahden Teknologiakeskuksessa ja tietää, miksi bioraaka-aineet eivät koskaan voi olla yhtä energiatehokkaita kuin raakaöljypohjaiset. Nyt ”radikaaleja keksintöjä” patentoinut Tiitta kertoo, mitä fossiilisten polttoaineiden kanssa pitäisi tehdä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ja Energiaviraston tutkimuksessa tarkastellaan, miten sähkön hinta muodostuu, millaisia sopimuksia kuluttajille on tarjolla ja millaisia ongelmia kuluttajat ovat kohdanneet sähkösopimusten kanssa.
Hannes-myrsky katkaisi sähköt enimmillään 180 000 sähkönkäyttäjältä. Myrskyvahinkoja laskettaessa on hyvä hetki arvioida, millaista säävarmuutta sähköverkoilta pitää Suomessa vaatia ja miten tämä sovitetaan muihin investointitarpeisiin.
Leudon loppuvuoden takia takka on ollut monessa kodissa vähemmällä käytöllä kuin tavallisesti. Asiantuntija kehottaakin puhdistamaan takan nyt, jotta …
Kotitalouksille ja yrityksille tarjotut tuet ovat valtiontalouden kannalta usein kallis ja tehoton tapa edistää puhdasta siirtymää.
Tamperelaiskaverukset panivat tuuli- ja aurinkosähkön lämmittämään hiekkakasaa. Syntyi poikkeuksellinen keksintö ja kasvava yritys, joka kiinnostaa nyt ympäri maailman.
Talotekniikka-lehden päätoimittaja Jukka Lyytinen kirjoittaa, että rakennukset eivät ole enää pelkkiä energiankuluttajia, vaan yhä useammin myös tuottajia, varastoijia ja energian myyjiä. Aurinkopaneelit, lämpöpumput, akustot ja älykäs ohjaus tekevät tästä arkea, mutta rakennuskanta uudistuu hitaasti. Siksi talotekniikka-alalla on nyt tärkeä rooli sillanrakentajana: auttaa loppukäyttäjiä ymmärtämään järjestelmien hyödyt ja rohkaista investoimaan moderniin energia-arkeen.
Järkevää kiinteistön ylläpitoa on varmistaa kaikkien laitteiden ja järjestelmien toiminta jo ennen kovinta talvea. Energiankulutus pysyy kurissa, kun laitteet ja järjestelmät toimivat oikein. Oikeat säädöt ja asetukset pitävät niin ikään huolta tilojen viihtyisyydestä.
Isännöintiyritys eritteli ja vertaili hallinnoimiensa taloyhtiöiden kustannuksia. Useat kulut ovat kasvaneet voimakkaasti, vaikka inflaatio on huomioitu luvuissa.
Näillä keinoilla saat vielä veivattua veroja loppuvuoden osalta ja hyödyt selvää rahaa. Erityisesti yksi temppu kannattaa muistaa, koska unohdusta ei voi korjata jälkikäteen.
Jättiselvitys paljastaa tehokkaimmat ilmalämpöpumput. Pumppujen energiatehokkuuden erot ovat suuria. Näin valitset oikean mallin.
Lämmitysenergia Yhdistys ry on myöntänyt merkittävät kunniaosoitukset kolmelle lämmitysalan pitkäaikaiselle vaikuttajalle: Kari-Pekka Jauholle, Arno Lipsaselle ja Reijo Virtaselle. Heidät huomioitiin vuosikymmenten työstä, joka on ollut keskeinen osa suomalaisen lämmitysalan kehitystä, turvallisuutta ja jatkuvuutta.
LUT-yliopisto on nimittänyt Antti Uusitalon lämpöpumput ja kylmätekniikka ‑professuuriin apulaisprofessorin tehtävään. Uusitalo (DI, TkT) on erikoistunut lämpöpumppuihin, kylmätekniikkaan ja teollisen hukkalämmön hyödyntämiseen, ja hänelle myönnettiin dosentin arvo vuonna 2025.
Ilmalämpöpumppu toimii energiatehokkaana lämmittäjänä, kun sitä käytetään oikein. Pahin virhe on sulkea ja käynnistää laite toistuvasti talvipakkasilla.
Järkevää kiinteistön ylläpitoa on varmistaa kaikkien laitteiden ja järjestelmien toiminta jo ennen kovinta talvea. Energiankulutus pysyy kurissa, kun laitteet ja järjestelmät toimivat oikein. Oikeat säädöt ja asetukset pitävät niin ikään huolta tilojen viihtyisyydestä.
Lämmöllä-lehden marraskuun pääartikkeli Viisi konstia on parempi kuin yksi kertoo inspiroivan ja ajankohtaisen tarinan espoolaisesta omakotitalosta, jonka
Jos ilmalämpöpumpun edellisestä huollosta on kulunut yli kolme vuotta, voi olla aika kutsua ammattilainen paikalle. Huollettu ilmalämpöpumppu toimii tehokkaammin, levittää raikasta ilmaa ja kestää käytössä pidempään.
Perinteinen keskuslämmitys toimii kerrostalossa hyvin – jos sama lämpötila sopii kaikille asukkaille. Jos näin ei ole, dynaamiset venttiilit auttavat pitämään järjestelmän tasapainossa.
Yhä useammat uudet kodit sisältävät niin paljon automaation avulla ohjattavaa talo- ja kodintekniikkaa, että niitä voi kutsua älykodeiksi.
Suomen asuntomarkkinoilla on käynnissä murros, joka vaikuttaa erityisesti omakotitalo- ja vapaa-ajan asukkaisiin. Verrattuna muuhun Eurooppaan kehitys on huolestuttava, sillä muun muassa Eurostatin* mukaan Suomi on ainoa Euroopan unionin maa, jossa asuntojen hinnat ovat viime aikoina laskeneet. Myös ympäristöministeriön tuore raportti ’Valtakunnallinen alueiden eriytyminen’ osoittaa, että eri alueet Suomessa eriytyvät edelleen vahvasti.
Lahtelainen energia- ja ympäristöteknologian yritys Oilon oy on lämpöpumpputeknologiallaan ollut osallisena ratkaisemassa New Yorkin korkeiden hiilidioksidipäästöjen dilemmaa. Jo pelkän New York Cityn rakennuksista 90 prosenttia vaatii lämmitysremonttia vuoteen 2050 mennessä Oilonin tiedotteen mukaan.
Ennen kuin lämmityskausi alkaa, kannattaa varmistaa, että kotisi lämmitysjärjestelmä on kunnossa. Säännöllinen huolto säästää energiaa ja ehkäisee turhat viat…
Rakennusautomaatio yhdistää kiinteistön kaikki tekniset järjestelmät, kuten lämmityksen, ilmanvaihdon, valaistuksen ja turvallisuusjärjestelmät yhdeksi älykkääksi kokonaisuudeksi. Automaatiotekniikka on harpannut viimeisen 15 vuoden aikana ison askeleen eteenpäin ja jo 2000-luvulla valmistuneissa kerrostaloissa sekä liikekiinteistöissä on todennäköisesti tarvetta päivittää rakennusautomaatiota.
Miten talvesta voi selviytyä energiatehokkaasti pienillä arjen valinnoilla ja säätämisellä. Motivan asiantuntija korostaa lämmitysjärjestelmien, ilmanvaihdon ja kodin automaation oikeiden asetusten merkitystä sekä sähkönkulutuksen ajoittamista edullisille tunneille. Pienillä teoilla, kuten tiivistenauhoilla, huonelämpötilan säätämisellä ja fiksulla tuuletuksella, voi saavuttaa merkittäviä energiansäästöjä kotona.
Kodin energiansäästöratkaisut ovat hyödyllisiä paitsi oman kukkaron myös ympäristön ja kestävien asumisratkaisujen kannalta. Usein kyse on melko pienistä toimista. Mutta tarvitaan suunnitelmallisuutta, Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander painottaa. Seuraatko omaa sähkönkulutustasi sähköyhtiöstäsi? Vääränlainen säästäminen tekee hallaa talolle ja omalle terveydelle.
Pesulayritys siirtyi käyttämään uusiutuvaa polttoöljyä energiantuotannossa ja yrittäjä laskee sen pienentävän hiilijalanjälkeä jopa 82 prosenttia.
Nesten piti olla seuraava Nokia, mutta se investoi itsensä ongelmiin. Seuraavaksi piensijoittajien suosikki etsii menestyksen uusia eväitä metsästä.
Diplomi-insinööri Jori Sahlsten on tuoreehko Nesteen öljytuotteet-liiketoiminnan johtajana. Hän lienee lajissaan viimeinen ennen kuin yhtiö luopuu raakaöljyn käytöstä Porvoossa. Kysyimme, mitä siitä seuraa jalostamolle.
Panostus energiatehokkuuteen maksaa itsensä takaisin. Taloyhtiöissä ja omakotitaloissa energiatehokkuuteen panostaminen on kannattava sijoitus, joka säästää rahaa pitkällä aikavälillä. Hyvin eristetty talo kuluttaa vähemmän energiaa, mikä näkyy suoraan asukkaiden lämmityslaskuissa ja vastikkeissa.
Näyttääpä pimeältä! sanoi rotta tähyillessään saapasvarren pohjaa. Pimeäksi kävi myös suuressa osassa Espanjaa ja Portugalia, kun sähkö katkesi. Rotat tuskin siitä v…
Lämmöllä-verkkolehden päätoimittaja Toni Degerlund nostaa toukokuun pääkirjoituksessaan esiin sähköriippuvuuden haavoittuvuudet ja korostaa hybridijärjestelmien ja hajautetun energiantuotannon merkitystä todellisen huoltovarmuuden takaajana. Degerlund mainitsee huhtikuun laajat sähkökatkot Espanjassa, Portugalissa ja Lappeenrannassa, ja kysyy kriittisesti, kuinka ylivoimainen sähkö voi olla huoltovarmuudessaan, jos koko järjestelmä pysähtyy, kun virta katkeaa.
Kuntakohteissa edullinen ja säästöjä tuova energiaremontti on enemmän kuin tervetullut. Askolan kunta haluaa olla energia-asioissa edelläkävijä ja valitsi terveyskeskuksen uudeksi lämmitysjärjestelmäksi GEBO
Prime Systemin.
Uusiutuvan polttoöljyn käyttö lämmityksessä vähentää laskennalliset hiilidioksidipäästöt nollaan ja koko elinkaaren aikana CO₂-päästöt ovat jopa 90 % pienemmät kuin fossiilisten polttoaineiden käytössä.
Moottorivoimalat voivat nousta keskeisen ja nopean ratkaisijan rooliin sähkön hintapiikkien hallinnassa ja energiajärjestelmän tasapainottamisessa.
Öljylämmitys on pitkään nähty menneisyyden lämmitysmuotona, mutta sen kasvihuonekaasupäästöjä voi vähentää helposti käyttämällä fossiilisen lämmitysöljyn sijaan uusiutuvaa polttoainetta, öljylämmitystä edistävä Lämmitysenergia Yhdistys ry kertoo tiedotteessaan.
Uusiutuvien polttoaineiden markkinatilanne ja hinta ovat heikentyneet tänä vuonna. Uusiutuvaan dieseliin isot satsaukset tehnyt St1-näkee kuitenkin valoa markkinassa. Näkemys kiinnostaa myös kovia kokenutta Neste-sijoittajaa.
Suomessa on myyty 1,6 miljoonaa lämpöpumppua. Käynnissä on ehkä muutama satatuhatta vähemmän, korvausmarkkinaa on jo tehty jonkun verran. Pohjoismaissa on toiminnassa viisi miljoonaa lämpöpumppua. Jos käyttöikänä pidetään 20 vuotta, niin pelkästään vaihtomarkkinoille menee vuosittain noin 200 000–300 000 pumppua. Koko pohjoismainen vuosittainen lämpöpumppumyynti on tällä hetkellä noin 600 000–700 000 kappaletta.
Lämmitysenergia Yhdistys ry näkee positiivisena asiana EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin hyväksymisen. Se on merkittävä askel kohti kestävämpää lämmitysteknologiaa ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.
Uudemmat polttimet ovat jo valmiiksi sopivia uusiutuvalle lämmitysöljylle. Tähteistä tehty bioöljy on vähän kalliimpaa, mutta se palaa puhtaammin.
Olen omakotitalossa asuva öljylämmittäjä. Meitä on Suomessa noin 130 000, ja päälle tulevat vielä lukuisat kaukolämmön ulottumattomissa olevat öljyllä lämpiävät teollisuusrakennukset. Täytämme energiavarastomme ennen lämmityskautta, ja kulutamme sitä talven aikana.