Heik­ki ”Väis­ki” Väi­sä­nen on pian jää­mäs­sä eläk­keel­le Ener­gia­vi­ras­ton joh­ta­jan pes­tis­tä. Ennen sitä hänel­lä on vie­lä muu­ta­ma sana sanot­ta­va­na öljy­läm­mi­tyk­ses­tä ja ener­gia-alan tule­vai­suu­des­ta Läm­möl­lä-leh­den luki­joil­le.

Ener­gia­vi­ras­ton nykyi­nen joh­ta­ja Heik­ki ”Väis­ki” Väi­sä­nen, todel­li­nen ener­gia-alan asian­tun­ti­ja, jää ensi syk­sy­nä eläk­keel­le. Vii­mei­si­nä viras­to­kuu­kausi­naan ener­gian­sääs­tö­alan huip­puo­saa­ja halu­aa teh­dä itses­tään tar­peet­to­man ja luu­lee­kin onnis­tu­neen­sa sii­nä aika hyvin.

”Ryh­mä­ni asian­tun­ti­jat ovat todel­la päte­viä, kyke­ne­viä ja vie­lä ihmi­si­nä sel­lai­sia, että he osaa­vat teh­dä tätä työ­tä yhtei­sen hyvän puo­les­ta.”

On Väi­sä­nen itse­kin saa­nut työs­sä mel­koi­sen pal­jon aikaan. Hän on muun muas­sa luot­san­nut maa­liin mon­ta Höy­lä-ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­mus­ta ja ollut muka­na neu­vot­te­le­mas­sa EU:n ener­gia­pal­ve­lu- ja ener­gia­te­hok­kuus­di­rek­tii­ve­jä – omien sano­jen­sa mukaan vään­tä­mäs­sä kät­tä komis­sion kans­sa Suo­men ener­gia­po­li­tii­kan jär­ki­pe­räis­tä­mi­sek­si.

Itse hän ei toh­di nos­taa yksit­täi­siä asioi­ta ural­taan jip­pii-het­kik­si, vaan ker­too työ­paik­ko­jen­sa luon­te­vien vaih­dos­ten olleen mer­kit­tä­viä kään­tei­tä.

”Ja vaih­ta­mi­nen on sit­ten itse asias­sa aina tun­tu­nut sil­tä, että se oli oikea het­ki. Olen pääs­syt teke­mään uusia asioi­ta, pääs­syt itse kehit­ty­mään.”

Mut­ta kai nyt jotain huip­pu­het­kiä pit­kän polun var­rel­le on mah­tu­nut liit­tyen vaik­ka­pa jo mai­nit­tuun yhtei­seen hyvään?

”Ehkä sel­lai­set asiat, jois­sa on onnis­tu­nut toi­mi­maan Suo­men hyväk­si ja on saa­nut pelas­tet­tua sel­lai­sia asioi­ta, jot­ka huo­nos­ti men­nes­sään oli­si­vat saat­ta­nut olla aika dra­maat­ti­sia. Kun on jos­kus arvioi­nut kus­tan­nuk­sia, niin kyl­lä ne pää­tök­sil­lä aikaan­saa­dut sääs­töt ovat olleen noin mil­jar­deis­sa eurois­sa. Yksin nii­tä ei tie­ten­kään ole teh­ty.”

Pit­kä ura yhtei­sen hyvän eteen

Väi­sä­nen on todel­la kerän­nyt väri­suo­ran ener­gia-alan koke­mus­ta. Kou­lu­tuk­sel­taan hän on LVI-tek­nii­kan diplo­mi-insi­nöö­ri. Ura ener­gia­te­hok­kuu­den paris­sa alkoi insi­nöö­ri­toi­mis­tos­sa, jos­ta hän siir­tyi val­tion kes­tä­vän kehi­tyk­sen yhtiön Moti­van kaut­ta työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­ri­öön. Kun Väi­sä­sen neu­vot­te­le­ma ener­gia­te­hok­kuus­di­rek­tii­vi tuli voi­maan vuon­na 2012, hän­tä roh­kais­tiin siir­ty­mään Ener­gia­vi­ras­toon.

”Direk­tii­vis­tä oli tulos­sa niin pal­jon lisää viran­omais­työ­tä, ettei sitä oli­si minis­te­riön ener­giao­sas­tol­la kyet­ty hoi­ta­maan. Sit­ten todet­tiin, että Väis­kin kan­nat­tai­si var­maan hakeu­tua tuon­ne ener­gia­vi­ras­toon ja pis­tää sit­ten siel­lä tämä ener­gia­te­hok­kuus­toi­min­ta pyö­ri­mään ja direk­tii­vi­vel­voit­teet toi­meen. Sil­lä tiel­lä ollaan edel­leen”, Väi­sä­nen nau­rah­taa.

Ja kyl­lä­hän Väi­sä­nen työs­tä niin sanot­tu­ja kik­se­jä on saa­nut, kun on pääs­syt edis­tä­mään asioi­ta, jot­ka tuot­ta­vat kai­kil­le hyvää.

”Täs­sä saa vai­ku­tet­tua pie­niin­kin asioi­hin, että ne sit­ten lok­sah­ta­vat koh­dil­leen. Ja useim­mis­ta kokouk­sis­ta kaik­ki läh­de­tään sem­moi­sel­la win–win-fiiliksellä ja hyväl­lä mie­lel­lä pois. Aika mones­sa ener­gia­te­hok­kuu­teen liit­ty­väs­sä asias­sa Suo­mi on hyvin yksi­mie­li­nen, eten­kin kun kat­so­taan nii­tä reu­naeh­to­ja, jois­sa toi­mi­taan”, hän ker­too.

Yksi esi­merk­ki löy­tyy lain­sää­dän­tö­työs­tä. Ener­gia­vi­ras­to on toi­meen­pa­ne­va taho, ja hil­jat­tain voi­maan tul­leen ener­gia­te­hok­kuus­di­rek­tii­vin kan­sal­li­nen toteu­tus tuot­taa pal­jon työ­tä. Kai­ken, mitä direk­tii­vin toi­meen­pa­nos­ta seu­raa, oli­si olta­va suo­ma­lai­sil­le jär­ke­vää. Sii­nä yhteen hii­leen puhal­ta­mi­nen on tär­ke­ää.

Väi­sä­ses­tä huo­kuu­kin halu teh­dä jär­ke­viä, kes­tä­viä rat­kai­su­ja. Hänen suu­rin moti­vaa­tion­sa on ollut mah­dol­lis­taa yhteis­kun­nal­le tilan­tei­ta, jois­sa sekä ympä­ris­tö, talous että ihmi­set voit­ta­vat.

“Hyvät kave­rit” Höy­län var­res­sa

Höy­lä-ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­set ovat yksi esi­merk­ki suo­ma­lai­ses­ta mal­lis­ta, jos­sa vapaa­eh­toi­nen yhteis­työ kor­vaa ras­kaan laki­sää­tei­sen byro­kra­tian.

Läm­möl­lä-luki­joil­le Höy­lä-ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­set saat­ta­vat olla­kin tut­tu­ja – onhan Läm­möl­lä Höy­lä IV:n kulut­ta­ja­tie­do­tus­ka­na­va. Höy­lä takaa öljy­läm­mit­tä­jil­le kai­ken sen vies­tin­nän ja tie­don, jol­la öljy­läm­mit­tei­sis­tä raken­nuk­sis­ta saa­daan ener­gia­te­hok­kai­ta. Sopi­muk­sia Höy­lä II:sta asti neu­vo­tel­lut Väi­sä­nen tii­vis­tää sopi­mus­ten tär­key­den:

”Ener­gia­te­hok­kuus­vies­tin­tä on meil­le ensiar­voi­sen tär­ke­ää, ja Läm­möl­lä-leh­ti on sel­lai­nen kana­va, että ver­tais­ta saa hakea muis­ta jäsen­val­tios­ta.”

Väi­sä­nen jat­kaa, että niin kau­an kuin Höy­lä-sopi­mus on voi­mas­sa, ei tar­vit­se odo­tel­la, että komis­sio kyse­li­si ener­gia­te­hok­kuus­toi­mien perään – Höy­lä on tun­nus­tet­tu kon­kreet­ti­nen työ­ka­lu. Toi­met ovat moni­nai­sia eivät­kä aina vält­tä­mät­tä näy suu­rel­le ylei­söl­le.

”Jos oikein muis­tan, niin itse asias­sa ensim­mäi­nen aurin­ko­jär­jes­tel­mä­asen­ta­jien kou­lu­tus käyn­nis­tet­tiin Höy­län puit­teis­sa. Eli kyl­lä on teh­ty pal­jon sel­lais­ta­kin, mikä ei ehkä näy niin jul­ki­ses­ti”, Väi­sä­nen muis­te­lee.

Jo Höy­lä II:sta neu­vo­tel­taes­sa Väi­sä­nen muis­taa olleen­sa vakuut­tu­nut työs­tä ja sitä teke­väs­tä poru­kas­ta. Ensim­mäi­nen, vuo­det 1997–2001 kat­ta­nut Höy­lä oli jät­tä­nyt osa­puo­let miet­ti­mään, onko sopi­mus jat­kon arvoi­nen.

”Mut­ta kun ensim­mäi­nen kokous päät­tyi, minul­la oli sel­lai­nen fii­lis, että nyt on hyvät kave­rit hom­mis­sa.”

Ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­sia on mui­ta­kin: elin­kei­noe­lä­män ja kiin­teis­tö­alan ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­set sekä jul­ki­sen alan sopi­mus kun­tien, val­tion ja hyvin­voin­tia­luei­den kans­sa. Nel­jäs on Höy­lä, jon­ka V‑versioon etsi­tään yhteis­tä tah­to­ti­laa alka­va­na vuon­na.

”Uskon, että suh­tau­tu­mi­nen tulee ole­maan posi­tii­vis­ta. Sit­ten ale­taan vauh­dil­la teh­dä sopi­mus­pa­pe­rei­ta kun­toon niin, että meil­lä oli­si tuos­sa kevään lopul­la tai alku­ke­säs­tä val­miu­det läh­teä hake­maan nii­hin yri­tys­ten alle­kir­joi­tuk­sia. Viral­li­nen alle­kir­joi­tus­ti­lai­suus var­maan on jos­sain vai­hees­sa syk­syl­lä. Yri­tän aina­kin jär­jes­tää itse niin, että se oli­si loka­kuus­sa.”

Ja tot­ta – mikä­pä oli­si hie­nom­pi paik­ka Väi­sä­sen päät­tää pit­kä ja vai­he­ri­kas uran­sa kuin läpi­vie­ty Höy­lä V!

Eläk­keel­lä löy­tyy teke­mis­tä

Tek­nii­kan diplo­mi-insi­nöö­ri Väi­sä­sen ura­pol­ku on tain­nut tul­la veren­pe­rin­tö­nä, sil­lä hänen isän­sä oli tek­nii­kan lisen­si­aat­ti – isä ja poi­ka kävi­vät vie­lä­pä saman Tek­nil­li­sen kor­kea­kou­lun!

”Olen osa hyvin insi­nöö­ri­pai­not­teis­ta poruk­kaa. Isän lisäk­si appiuk­ko on insi­nöö­ri, vai­mo diplo­mi-insi­nöö­ri, vai­mon kak­si vel­jeä diplo­mi-insi­nöö­re­jä ja sis­kon mies diplo­mi-insi­nöö­ri. Yksi lap­sis­ta­kin on diplo­mi-insi­nöö­ri”, Väi­sä­nen myön­tää nau­res­kel­len.

Jou­lu­pöy­däs­sä puhu­taan kui­ten­kin muus­ta­kin kuin tek­nii­kas­ta: Väi­sä­sel­le ja hänen pojal­leen golf on tär­keä aihe, vii­nit ja hyvä ruo­ka taas koko per­heen yhtei­nen har­ras­tus. Joka sun­nun­tai per­he kokoon­tuu yhtei­sen lou­naan äärel­le Väi­säs­ten kotiin.

Väi­sä­nen on myös kir­jai­li­ja, joka on kir­joit­ta­nut kak­si Suo­men tal­vi­so­taa käsit­te­le­vää kir­jaa. Kiin­nos­tus aihee­seen on läh­te­nyt Väi­sä­sen apen isäs­tä, joka oli tal­vi­so­das­sa kone­ki­vää­ri­komp­pa­nian jouk­ku­een­joh­ta­ja.

”Appiuk­ko näyt­ti isän­sä soti­las­pas­sin minul­le vuon­na 2010. Sil­loin kan­sal­li­sar­kis­to oli juu­ri jul­kais­sut verk­ko­si­vuil­laan sota­päi­vä­kir­jat. Niis­tä löy­sin tämän kysei­sen JR393-kone­ki­vää­ri­komp­pa­nian sota­päi­vä­kir­jan. Ajat­te­lin, että kir­joi­tan sen sota­päi­vä­kir­jan puh­taak­si lap­sil­le.”

Puh­taak­si­kir­joi­tuk­sen jäl­keen Väi­sä­nen kir­joit­ti päi­vä­kir­jal­le joh­dan­non, joka lopul­ta puo­li­va­hin­gos­sa pai­sui kir­jak­si. Sota­his­to­rian tut­ki­mi­nen on ras­kaan ja vaa­ti­van työn ter­ve­tul­lut­ta vas­ta­pai­noa.

”Direk­tii­vi­neu­vot­te­lut ovat aika yksi­näis­tä tou­hua. Neu­vot­te­lu­ko­kouk­sis­sa on aika tiuk­ko­ja paik­ko­ja, ja hotel­lis­sa illal­la miet­tii sit­ten, mitä seu­raa­va­na päi­vä­nä seu­raa­vas­sa kokouk­ses­sa aikoo puhua. Mut­ta minul­la oli sota­päi­vä­kir­jo­ja muka­na­ni, ja nii­den paris­sa ren­tou­duin – tai oikeas­taan virit­täy­dyin oike­aan tun­nel­maan, kun seu­raa­va­na päi­vä­nä piti ottaa yhteen komis­sion kans­sa”, Väi­sä­nen sanoo pil­ke sil­mä­kul­mas­sa.

Mut­ta on har­ras­tuk­ses­sa toi­nen­kin puo­li:

”Olen aut­ta­nut aika monia ihmi­siä löy­tä­mään isoi­sien­sä tai isoi­soi­sien­sä sota­tiet, kun minul­la on pait­si tätä tie­tä­mys­tä mut­ta myös koke­mus­ta sii­tä, miten tie­toa pys­tyy löy­tä­mään lisää. Vaik­ka niis­tä tapah­tu­mis­ta onkin jo pit­kä aika, niin tie­don saa­mi­nen vapaut­taa epä­tie­toi­suu­des­ta ja hel­pot­taa.”

Eläk­keel­lä Väi­sä­sel­lä on moni­puo­li­sil­le har­ras­tuk­sil­le aikaa. Perin­nök­seen hän jät­tää ener­gia-alal­le esi­mer­kin sii­tä, miten yksit­täi­nen asian­tun­ti­ja voi vai­kut­taa koko­nai­seen sek­to­riin – aina kui­ten­kin yhdes­sä mui­den kans­sa.

Kuun­te­le laa­jem­pi tari­na Heik­ki “Väis­ki” Väi­sä­sen uras­ta ja elä­mäs­tä Läm­möl­lä-Podcas­tis­ta.