Hel­teet voi­mis­tu­vat ja pit­kit­ty­vät. Läm­pi­mät yöt yleis­ty­vät. Muut­tu­va ilmas­to näkyy yhä sel­vem­min myös sisä­olo­suh­teis­sa – eri­tyi­ses­ti asun­nois­sa ja jul­ki­sis­sa raken­nuk­sis­sa, jois­sa ei ole koneel­lis­ta jääh­dy­tys­tä. Aal­to-yli­opis­ton pro­fes­so­ri Ris­to Koso­nen avaa, mik­si nykyi­nen ener­gia­sää­hän perus­tu­va mitoi­tus ei vas­taa todel­li­suut­ta ja mitä se tar­koit­taa asu­mi­sel­le.

Hel­teet tule­vat toden­nä­köi­ses­ti kesäi­sin voi­mis­tu­maan ja ne myös kes­tä­vät pidem­pään. Nämä hel­le­jak­sot ja läm­pi­mät yöt näky­vät ja tun­tu­vat sisä­olo­suh­teis­sa.

– Asia kos­kee lähin­nä asun­ta­lo­ja ja jul­ki­sia raken­nuk­sia kuten kou­lu­ja, jois­sa ei ole jääh­dy­tys­tä. Koneel­li­ses­ti jääh­dy­te­tyis­sä lii­ke­ra­ken­nuk­sis­sa muu­tos on hyvin mar­gi­naa­li­nen, sanoo Aal­to-yli­opis­ton LVI-tek­nii­kan pro­fes­so­ri Ris­to Koso­nen.

Läm­pi­mät jak­sot erot­tu­vat sel­väs­ti tilas­tois­sa. Vii­me vuo­sien pii­kit näky­vät sel­keäs­ti ver­rat­tu­na aiem­piin vuo­si­kym­me­niin.

Mitoi­tus perus­tuu vii­leäm­pään men­nei­syy­teen

Koso­sen mukaan asun­to­puo­len mitoi­tus perus­tuu 30 vuo­den aika­na laa­dit­tuun ener­gia­sää­hän. Taak­se­päin men­täes­sä sää on ollut sel­väs­ti vii­leäm­pää, eikä se näy­tä nykyi­siä läm­pö­piik­ke­jä. Tätä samaa ener­gia­sää­tä käy­te­tään edel­leen ympä­ris­tö­mi­nis­te­riön ohjeis­sa, kun suun­ni­tel­laan uut­ta raken­nus­ta.

– Uudes­sa EPDB-direk­tii­vis­sä sää­tä on muu­tet­tu ja vie­ty tule­vai­suu­teen RCP:n kes­kim­mäi­sel­lä arvol­la, mut­ta edel­leen sii­nä on käy­tet­ty ener­gia­sää­tä, jol­loin se yhä on pik­kusen vii­leä.

Las­ken­nas­sa on läh­tö­koh­tai­nen haas­te

Sää­hän liit­ty­vän mitoi­tuk­sen lisäk­si las­ken­taan vai­kut­ta­vat myös sisäi­set läm­pö­kuor­mat, jot­ka on mää­ri­tel­ty tie­tyil­lä las­ken­ta­sään­nöil­lä. Las­ken­taan ja mitoi­tuk­seen liit­ty­vä läh­tö­koh­tai­nen haas­te on, että sään muut­tues­sa ei ääri-ilmiöi­tä huo­mioi­da.

EPDB on ener­gia­sää, jota tar­vi­taan raken­nus­lu­van saa­mi­sek­si. Sen jäl­keen pitäi­si teh­dä erik­seen ter­mi­nen viih­ty­vyy­sa­na­lyy­si.

– Epäi­len, että suun­nit­te­li­jat, inves­to­rit tai gryn­de­rit kui­ten­kaan teki­si­vät täl­lais­ta tar­kas­te­lua, Koso­nen sanoo.

Läm­pö­ti­la­ra­jat – mitä sää­dök­set sano­vat?

Asun­to­puo­lel­la ympä­ris­tö­mi­nis­te­riön ase­tuk­ses­sa on mää­ri­tel­ty uusil­le raken­nuk­sil­le mitoi­tus­sääl­lä mak­si­mis­saan 27 asteen sisä­läm­pö­ti­la sekä 150:n aste­tun­nin raja-arvo. Hoi­va­lai­tok­sis­sa raja on tiu­kem­pi, 25 astet­ta.

Ole­mas­sa ole­vis­sa raken­nuk­sis­sa tilan­ne on toi­nen. Niis­sä sovel­le­taan sosi­aa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riön asu­mis­ter­veys­a­se­tus­ta, jon­ka mukaan 32 astet­ta on mak­si­mi­läm­pö­ti­la, eri­tyis­ryh­mil­lä 30.

Koso­sen mukaan täs­sä koh­din sekoi­te­taan usein kak­si eri asi­aa: suun­nit­te­luar­vot ja ter­veys­a­se­tuk­sen toi­men­pi­de­ra­jat. 27 astet­ta ja 150 aste­tun­tia liit­ty­vät suun­nit­te­luun ja mitoi­tuk­seen, eivät ole­mas­sa ole­vien raken­nus­ten toi­men­pi­de­ra­joi­hin.

Raken­nus voi siis olla sää­dös­ten mukai­nen – mut­ta sil­ti kuu­ma.

Raken­nuk­sen ikä vai­kut­taa

Raken­nus­ten läm­pe­ne­mi­seen vai­kut­ta­vat monet teki­jät: u‑arvovaatimukset, ilman­vaih­to­rat­kai­sut, koneel­li­nen tulo–poistoilmanvaihto, läm­mön tal­teen­ot­to ja se, mil­loin simu­loin­ti­vaa­ti­mus on tul­lut mukaan sään­te­lyyn. Simu­loin­ti­vaa­ti­mus tuli vuon­na 2012 T2-muu­tok­sen yhtey­des­sä.

Usein aja­tel­laan, että van­hat raken­nuk­set kes­tä­vät kuu­muut­ta parem­min kuin uudet.

– Tämä ei ihan pidä paik­kan­sa, sil­lä uudet läm­pe­ne­vät pik­kui­sen vähem­män ja se joh­tuu osit­tain tuos­ta mää­räyk­ses­tä.

Van­hat talot miel­le­tään mas­sii­vi­sik­si kivi­ta­loik­si, joi­den raken­teel­li­nen mas­sa tasaa läm­pöä. Uudem­mis­sa raken­nuk­sis­sa on kui­ten­kin kiin­ni­tet­ty enem­män huo­mio­ta aurin­ko­suo­jauk­seen ja teh­ty las­ken­nal­li­nen tar­kas­te­lu jo suun­nit­te­lu­vai­hees­sa.

Kuu­me­nee­ko pie­ni vai suu­ri asun­to enem­män?

Toi­nen ylei­nen hypo­tee­si liit­tyy asun­to­jen kokoon. Sano­taan, että isot asun­not läm­pe­ne­vät vähem­män kuin pie­net asun­not. Tämä ole­tus pitää osit­tain paik­kan­sa, mut­ta taus­tal­la on myös raken­teel­li­nen muu­tos asun­to­tuo­tan­nos­sa.

– Iso­ja asun­to­ja ei ole teh­ty kovin pal­joa vii­me aikoi­na. Eli ne ovat suh­teel­li­sen van­ho­ja asun­to­ja, jois­sa on isot ikku­nat ja huo­not aurin­ko­suo­jauk­set. Ja niis­sä voi asua vähem­män ihmi­siä suh­tees­sa lat­tia­pin­ta-alaan kuin pie­nem­mis­sä asun­nois­sa, ker­too Koso­nen.

Pie­nem­mis­sä asun­nois­sa sisäi­siä läm­pö­kuor­mia syn­tyy enem­män suh­tees­sa pin­ta-alaan, mut­ta toi­saal­ta aurin­ko­suo­jauk­seen on vii­me vuo­si­na alet­tu kiin­nit­tää enem­män huo­mio­ta.

Troop­pi­set yöt muut­ta­vat tilan­net­ta

Hel­le­jak­so­jen yhtey­des­sä esiin nousee eri­tyi­ses­ti läm­pi­mien öiden vai­ku­tus.

– Kun men­nään hel­le­jak­soi­hin, jois­sa lähes­ty­tään troop­pi­sia öitä, niin yötuu­le­tuk­sel­la ei enää saa­vu­te­ta juu­ri­kaan hyö­tyä, Koso­nen sanoo.

Kun ulko­läm­pö­ti­la ei las­ke riit­tä­väs­ti yön aika­na, raken­nuk­sen raken­teet eivät pää­se jääh­ty­mään.

Tehok­kai­ta kei­no­ja on usei­ta

Eri tor­jun­ta­kei­no­jen vai­ku­tuk­sia on tar­kas­tel­tu las­ken­nal­li­ses­ti. Kei­no­ja on usei­ta: säle­kaih­ti­met, aurin­ko­suo­jat, ilman­vaih­don tehos­ta­mi­nen, ikku­noi­den vaih­ta­mi­nen. Osa rat­kai­suis­ta on kui­ten­kin kal­lii­ta toteut­taa. Aste­tun­ti­lu­ku­ja on las­ket­tu eri vaih­toeh­doil­la, ja nii­den avul­la voi­daan arvioi­da, kuin­ka pal­jon eri rat­kai­sut vai­kut­ta­vat läh­tö­ti­lan­tee­seen.

Läm­pö­kuor­maa syn­tyy kah­des­ta suun­nas­ta: Ulkoa tule­va aurin­ko­sä­tei­ly on mer­kit­tä­vä teki­jä. Sisäi­siä läm­pö­kuor­mia syn­tyy asu­mi­ses­ta ja lait­teis­ta, esi­mer­kik­si uunin käy­tös­tä, sau­no­mi­ses­ta ja säh­kö­lait­teis­ta.

– Tuu­le­tus­ta voi käyt­tää, jos ulko­na on vii­leäm­pää kuin sisäl­lä. Aurin­ko­sä­tei­ly on tie­tys­ti iso jut­tu sekin.

Raken­tei­den mas­sa pys­tyy pidät­te­le­mään läm­pöä tie­tyn ajan.

– Kun läm­pö­ti­la ulko­na hei­lah­taa ylös, niin mas­sal­la on pie­ni pidät­te­ly­ky­ky. Tilan­tees­ta riip­puen 3–5 päi­vää se pys­tyy pidät­te­le­mään hie­man sitä läm­pöä.

Tämä toi­mii het­ken aikaa pus­ku­ri­na, mut­ta vas­taa­vas­ti läm­men­neel­tä mas­sal­ta kes­tää oman aikan­sa vii­len­tyä. Pit­kit­ty­neis­sä hel­le­jak­sois­sa tämä tar­koit­taa, että raken­nus varas­toi läm­pöä ja luo­vut­taa sitä pit­kään.

Aurin­ko­suo­jaus on kes­kei­ses­sä roo­lis­sa, ja parem­mat ikku­nat ja kal­vot ovat tehok­kai­ta. Ulko­puo­li­nen var­jos­tus on tehok­kaam­pi kuin sisä­puo­li­nen. Yötuu­le­tus toi­mii vain sil­loin, kun ulko­läm­pö­ti­la todel­la las­kee riit­tä­väs­ti. Troop­pis­ten öiden yleis­tyes­sä täs­tä kei­nos­ta saa­ta­va hyö­ty pie­ne­nee mer­kit­tä­väs­ti.

Kun läm­pö­ti­la nousee sisäl­lä, vai­ku­tuk­set eivät näy vain muka­vuu­des­sa.

– Nuk­ku­mi­nen ja unen­laa­tu on heik­koa ja se vai­kut­taa ihmi­sen kaik­keen jak­sa­mi­seen seu­raa­va­na päi­vä­nä.

Mik­roil­mas­to­kin vai­kut­taa

Aal­to-yli­opis­tos­sa on tar­kas­tel­tu Hel­sin­gin mik­roil­mas­toa laa­jan aineis­ton avul­la. 6000 asun­non tie­to­kan­nas­ta tar­kas­tel­tiin kol­mea teki­jää: etäi­syyt­tä meres­tä, naa­pu­ri­ra­ken­nus­ten var­jos­tus­ta ja vihe­rin­dek­siä eli pui­den tuo­maa var­jos­tus­ta.

– Aineis­ton mukaan ulkoi­sen mik­roil­mas­ton vai­ku­tus sisä­läm­pö­ti­laan on vajaa aste. Se ei kuu­los­ta suu­rel­ta, mut­ta kriit­ti­sel­lä rajal­la yksi­kin aste aste­kin voi olla huo­no jut­tu.

Mik­roil­mas­to rat­kai­se­vam­pia teki­jöi­tä ovat aurin­ko­kuor­ma ja ulko­läm­pö­ti­la, sanoo Koso­nen.

– Tie­tys­ti Syd­neyn tai New Yor­kin kal­tai­sis­sa kau­pun­geis­sa läm­pö­saa­re­ke-efek­ti on pal­jon suu­rem­pi kuin meil­lä Hel­sin­gis­sä, jos­sa me eläm­me vie­lä suh­teel­li­sen maa­seu­tu­mai­ses­sa ympä­ris­tös­sä.

Voi­ko vii­len­nys men­nä lii­an pit­käl­le?

Kun kes­kus­te­lu siir­tyy jääh­dy­tyk­seen, nousee esiin myös vas­tak­kai­nen ris­ki: voi­ko asun­toa vii­len­tää lii­kaa?

Koso­sen mukaan tämä on teo­rias­sa mah­dol­lis­ta. Jos sisä­läm­pö­ti­la las­ke­taan hyvin alas suh­tees­sa ulkoil­maan, voi syn­tyä kon­den­soi­tu­mis­ta eli kos­teu­den tii­vis­ty­mis­tä raken­tei­siin. Täl­löin kyse ei ole enää asu­mis­mu­ka­vuu­des­ta, vaan raken­tei­den vau­rioi­tu­mis­ris­kis­tä.

Käy­tän­nös­sä kyse oli­si tilan­tees­ta, jos­sa sisäl­lä tavoi­tel­laan hyvin vii­le­ää läm­pö­ti­laa samaan aikaan, kun ulko­na on 25–30 astet­ta. Se, kuin­ka kyl­mäs­sä kukin halu­aa oles­kel­la, on osit­tain myös makua­sia.

Ilmas­ton muu­tos haas­taa koko raken­nus­kan­nan

Koso­sen vies­ti on sel­keä: ilmas­ton­muu­tos näkyy jo raken­nus­ten sisä­olo­suh­teis­sa.

Hel­teet voi­mis­tu­vat ja pit­kit­ty­vät. Läm­pi­mät yöt vähen­tä­vät raken­tei­den mah­dol­li­suut­ta jääh­tyä. Ener­gia­sää perus­tuu men­nei­syy­teen, joka oli nykyis­tä vii­leäm­pi eikä ääri-ilmiöi­tä huo­mioi­da riit­tä­väs­ti mitoi­tuk­ses­sa.

Raken­nus­ten suun­nit­te­lun, mitoi­tus­sään ja todel­lis­ten kesä­olo­suh­tei­den väli­nen jän­ni­te näkyy kon­kreet­ti­ses­ti sii­nä, että raken­nus voi olla sää­dös­ten mukai­nen, mut­ta sil­ti kuu­ma.

Raken­nus­ten kesä­ai­kai­nen toi­mi­vuus nousee yhä tär­keäm­mäk­si osak­si asu­mi­sen laa­tua muut­tu­vas­sa ilmas­tos­sa.

Lue lisää aihees­ta:

Raken­nus­ten jääh­dy­tyk­sen ja ilman­vaih­don roo­li hel­teen ter­veys­hait­to­jen ja hen­gi­tys­tiein­fek­tioi­den tor­jun­nas­sa | Tie­to käyt­töön

Raken­nus­ten kos­teus­vau­riot ja yli­läm­pe­ne­mi­nen muut­tu­vas­sa ilmas­tos­sa – RAIL

Adap­ting Nor­dic Buil­dings for Enhanced Sum­mer­ti­me Resi­lience in the Face of Cli­ma­te Chan­ge