Hel­mi­kuun pää­ar­tik­ke­li käsit­te­lee ilmas­ton­muu­tos­ta. Alun perin aja­tuk­se­na oli teh­dä yksi napak­ka jut­tu Ilma­tie­teen lai­tok­sen eri­kois­tut­ki­ja Kirs­ti Jyl­hän haas­tat­te­lun poh­jal­ta. Mut­ta kuten usein käy, kun alkaa oikeas­ti kysyä asian­tun­ti­joil­ta kysy­myk­siä, vas­tauk­set eivät mah­du yhteen pals­taan.

Kirs­tin suo­si­tuk­ses­ta otin vie­lä yhteyt­tä Tam­pe­reen yli­opis­ton raken­nus­fy­sii­kan yli­opis­to-opet­ta­ja Ans­si Lauk­ka­ri­seen, Aal­to-yli­opis­ton van­hem­paan tut­ki­jaan Juha Joki­sa­loon ja Aal­to-yli­opis­ton LVI-tek­nii­kan pro­fes­so­ri Ris­to Koso­seen. Lop­pu­tu­los? Yhdes­tä artik­ke­lis­ta tuli kak­si. Mate­ri­aa­lia tuli sen ver­ran, että sitä oli­si saa­nut vaik­ka koko­nai­sen tee­ma­nu­me­ron.

Ja hyvä niin. Aihe on ajan­koh­tai­nen – ja hyvin mie­len­kiin­toi­nen.

Ilmas­ton­muu­tos on tapah­tu­nut. Tämä ei ole mie­li­pi­de, vaan tilas­tol­li­nen havain­to. Läm­pö­ti­la­sar­jat, sade­mää­rät, meri­ve­den kor­keu­det, ääri-ilmiöi­den lisään­ty­mi­nen – dataa riit­tää.

Toki rapa­kon toi­sel­la puo­lel­la on eräs nimel­tä mai­nit­se­ma­ton val­tion joh­ta­ja, joka viit­taa kin­taal­la koko asial­le, irrot­tau­tuu ilmas­to­yh­teis­työs­tä ja huu­taa nyrk­ki pys­tys­sä: “Drill, baby, drill.” Hänen mukaan­sa ilmas­ton­muu­tos on ilmei­ses­ti lähin­nä tut­ki­joi­den ja yri­tys­ten yhtei­nen rahoi­tus­sa­la­liit­to.

Onhan se käte­vää. Jos tilas­tot eivät miel­ly­tä, ne voi julis­taa mie­li­pi­teik­si.

Meil­lä­kin var­mas­ti löy­tyy ihmi­siä, jot­ka eivät täy­sin vakuu­tu ilmas­ton­muu­tok­sen vaka­vuu­des­ta. Eikä mei­dän elin­ai­ka­nam­me toden­nä­köi­ses­ti näh­dä mitään elo­ku­va­mais­ta apo­ka­lyp­sia. Mut­ta kun kel­loa siir­re­tään hie­man pidem­mäl­le tule­vai­suu­teen, vai­ku­tuk­set alka­vat kas­vaa – hitaas­ti, mut­ta var­mas­ti.

Ilmas­to ei rea­goi mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­siin. Se rea­goi fysiik­kaan.

Yksi sel­keä havain­to asian­tun­ti­ja­haas­tat­te­luis­ta on se, että ilmas­ton­muu­tos ei tar­koi­ta vain “läm­pi­mäm­pää”. Se tar­koit­taa myös ääri-ilmiöi­tä.

Kyl­lä, leu­dot tal­vet toden­nä­köi­ses­ti yleis­ty­vät. Mut­ta se ei tar­koi­ta, että pak­ka­nen katoai­si Suo­mes­ta. Vii­me tal­vi oli leu­to. Sitä edel­li­nen 2023–2024 muis­tut­ti, mil­tä oikea tal­vi näyt­tää. Ja tämä tal­vi? Pak­ka­nen on taas pauk­ku­nut ete­läi­ses­sä­kin Suo­mes­sa sii­hen mal­liin, että moni on vil­kais­sut säh­kö­las­ku­aan hie­man nor­maa­lia pidem­pään.

Ilmas­ton­muu­tos ei siis tar­koi­ta, että kaik­ki muut­tuu tasai­sen muka­vak­si. Se tar­koit­taa, että vaih­te­lu kas­vaa.

Toi­nen iso tee­ma on kos­teus.

Kirs­ti Jyl­hä ja muut asian­tun­ti­jat nos­ti­vat esiin tule­vai­suu­des­sa lisään­ty­vän kos­teu­den ja eri­tyi­ses­ti viis­to­sa­teen. Raken­nus­ten jul­ki­si­vut jou­tu­vat aivan eri­lai­seen rasi­tuk­seen kuin mihin ne ovat 1980- ja 1990-luvuil­la mitoi­tet­tu. Vesi ei tule enää vain ylhääl­tä alas, vaan myös sivus­ta sisään.

Raken­nus­fy­siik­ka ei tun­ne poliit­ti­sia näke­myk­siä. Se tun­tee kos­teu­den, läm­pö­ti­lae­ron ja dif­fuusion.

Samaan hen­gen­ve­toon Ris­to Koso­nen muis­tut­ti sisäil­man mer­ki­tyk­ses­tä. Troop­pi­set kesät eivät ole enää pelk­kä ete­län­mat­kan eri­koi­suus. Kun yöl­lä­kin on +25 astet­ta, “ikku­na auki ja tuu­le­tus” ei ole stra­te­gia – se on lähin­nä toi­ve.

Jääh­dy­tys ja vii­len­nys tule­vat ole­maan entis­tä tär­keäm­piä. Tämä on huo­mioi­tu myös tule­vas­sa raken­nus­ten ener­gia­di­rek­tii­vis­sä (EPBD). Mut­ta asian­tun­ti­jat nos­ti­vat esiin huo­len: osa mitoi­tuk­sis­ta ja las­ken­ta­pe­rus­teis­ta nojaa van­hoi­hin tilas­toi­hin.

Vii­mei­set 30 vuot­ta ovat muut­ta­neet ilmas­to-olo­suh­tei­ta mer­kit­tä­väs­ti. Ehkä oli­si aika päi­vit­tää myös las­ken­ta­poh­jat. Ja ehkä ottaa pie­ni etu­ke­no – ei sik­si, että pelot­tai­si, vaan sik­si, että fysiik­ka ei kysy, olim­me­ko val­mii­ta.

Sit­ten tämä tal­vi.

Anka­ra pak­ka­nen ja kal­lis pörs­si­säh­kö toi­mi­vat erin­omai­se­na muis­tu­tuk­se­na sii­tä, että ener­giain­fra­struk­tuu­rin moni­puo­li­suus ei ole ideo­lo­gi­nen kysy­mys – se on käy­tän­nön jär­keä.

Tuu­li­myl­lyt jää­ty­vät. Pil­vet­tö­mi­nä pak­kas­päi­vi­nä aurin­ko kyl­lä pais­taa, mut­ta tuo­tan­to ei aina rii­tä. Myrs­kyt kaa­ta­vat lin­jo­ja. Ja meil­lä on naa­pu­ris­sa val­tio, joka par­hail­laan tekee sys­te­maat­ti­ses­ti tuho­ja Ukrai­nan ener­giain­fra­struk­tuu­riin.

Oli­si sini­sil­mäis­tä aja­tel­la, että moder­ni yhteis­kun­ta oli­si joten­kin immuu­ni häi­riöil­le.

Sik­si varau­tu­mi­nen ja huol­to­var­muus ovat enem­män kuin jär­ke­viä. Kuten tam­mi­kuus­sa kir­joi­tin: kaik­kea ei kan­na­ta lait­taa yhden töp­se­lin varaan. Ener­gia­rat­kai­su­jen moni­puo­li­suus ei ole taan­tu­muk­sel­li­suut­ta – se on ris­kien­hal­lin­taa.

Ilmas­ton­muu­tos on todel­li­nen. Samaan aikaan mei­dän on raken­net­ta­va jär­jes­tel­mä, joka kes­tää sekä leu­dot tal­vet että pauk­ku­pak­ka­set, sekä troop­pi­set kesät että viis­to­sa­teet.

Tämä ei ole mus­ta­val­koi­nen kysy­mys, eikä rat­kai­su ole yksi lai­te, yksi tek­no­lo­gia tai yksi poliit­ti­nen isku­lause.

“Drill, baby, drill” voi kuu­los­taa reip­paal­ta. Mut­ta pal­jon fik­sum­pi huu­to voi­si olla: “Think, baby, think.”

Raken­ne­taan vii­saam­min. Päi­vi­te­tään mitoi­tuk­set. Ote­taan etu­ke­no. Huo­leh­di­taan sisäil­mas­ta. Varau­du­taan häi­riöi­hin. Ja ennen kaik­kea: kat­so­taan dataa sil­miin, vaik­ka se ei aina miel­lyt­täi­si. Fysiik­ka ei nimit­täin neu­vot­te­le.

Läm­möl­lä,
Toni Deger­lund
pää­toi­mit­ta­ja