Ennakkoluulottomasti öljylämmityksen puolesta – Hybridilämmitys yhdistää tehokkuuden ja vähäpäästöisyyden
Kalle Saarinen teki vuonna 2018 rohkean valinnan rakentaessaan uuden omakotitalonsa Klaukkalaan. Hän valitsi lämmitysjärjestelmäksi hybridilämmityksen, jossa yhdistyvät öljypohjainen kondenssikattila, ilmavesilämpöpumppu ja aurinkokeräimet. Vaikka hän ei enää asu talossa, Saarinen korostaa, että öljylämmityksellä on edelleen paikkansa osana energiatehokasta ja toimintavarmaa lämmitysjärjestelmää.
Kalle Saarisen ratkaisu valita öljylämmitykseen perustuva hybridijärjestelmä ei ollut tavanomainen, sillä öljylämmityksen suosio oli jo 2010-luvun lopulla hiipunut. Saarinen kuitenkin näki mahdollisuuksia yhdistää eri lämmitysmuotojen vahvuudet järkeväksi kokonaisuudeksi.
– Hybridilämmitys tarjosi meille parhaan vaihtoehdon. Maalämmön poraaminen olisi ollut savipohjaiselle tontille todella kallista, ja ilmavesilämpöpumppu yksinään ei olisi riittänyt kattamaan kaikkia tarpeita kovilla pakkasilla. Öljykattilan yhdistäminen järjestelmään toi varmuutta ja joustavuutta, Saarinen toteaa.
Aurinkokeräimet täydensivät järjestelmää, tuottaen keväästä syksyyn lämpimän käyttöveden. Saarisen mukaan kokonaisuus oli paitsi energiatehokas myös kustannuksiltaan kilpailukykyinen muihin vaihtoehtoihin nähden.
Öljylämmityksen toimintavarmuus
Saarinen korostaa öljylämmityksen luotettavuutta osana hybridijärjestelmää. Hänen mukaansa öljylämmitys on erityisen tärkeä lisä kovilla pakkasilla, jolloin sähköpohjaisen lämmityksen teho ja kustannustehokkuus usein heikkenevät.
– Ilmavesilämpöpumpun hyötysuhde tippuu merkittävästi, kun ulkolämpötila laskee miinus kymmenen alapuolelle. Öljykattila hoitaa lämmityksen luotettavasti silloinkin, kun lämpötilat putoavat reippaasti pakkasen puolelle, Saarinen painottaa.
Saarisen valitsema kondenssikattila oli myös teknisesti edistyksellinen. Kattilan automatiikka ohjasi sen toimintaa tehokkaasti lämpökäyrien perusteella.
– Se oli huoltovarma ratkaisu. Koko aikana ei tullut yhtäkään ongelmaa, eikä reset-nappia tarvinnut painaa kertaakaan, Saarinen lisää.
Talon seuraava omistaja jatkaa hybridilämmityksellä
Saarinen myi talonsa kaksi vuotta sitten Petteri Kärjelle, joka on jatkanut hybridijärjestelmän käyttöä tyytyväisenä. Saarisen mukaan järjestelmä oli paitsi taloudellinen myös helppo huoltaa, ja sen käyttöä oli helppo opettaa seuraavalle omistajalle.
– Talossa yhdistyivät pienet energiakulut ja toimintavarmuus. Öljyn kulutus pysyi vuodessa maltillisena, noin 600–800 litrassa, mikä on hyvin kilpailukykyinen määrä, Saarinen kertoo.
Saarinen tukee vähäpäästöistä energiaa myös työssään
Vaikka Saarinen ei enää asu talossa, hänen intohimonsa vähäpäästöisiin lämmitysratkaisuihin näkyy myös hänen työssään. Saarinen toimii osakkaana ja omistajana GasOil Group Oy:ssä, joka tarjoaa energiavaihtoehtoja työmaille ja yrityksille Uudellamaalla.
– Meidän työmaalämmittimissä käytetään pääsääntöisesti uusiutuvaa polttoainetta, ja tankkauspalvelumme palvelee erityisesti rakennusalan tarpeita. Näen, että vähäpäästöisillä polttoaineilla on merkittävä rooli siirryttäessä kohti kestävämpiä energiaratkaisuja, Saarinen toteaa.

Saarinen korostaa myös työssään hybridijärjestelmien ja monipuolisten energiaratkaisujen tärkeyttä. Hänen mukaansa energiatehokkuuden ja kustannustehokkuuden yhdistäminen on mahdollista, kun eri energiamuodot valjastetaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.
Tulevaisuuden ratkaisu on yhdistelmä
Saarisen mukaan öljylämmitys osana hybridijärjestelmää on yhä varteenotettava vaihtoehto, erityisesti siellä, missä toimintavarmuus ja kustannustehokkuus ovat tärkeitä. Uusiutuvan polttoaineen käyttö tuo järjestelmään vähäpäästöisyyttä, ja nykyaikainen teknologia mahdollistaa automaattisen ohjauksen sekä älykkäät kustannuslaskelmat.
– Hybridijärjestelmä on joustava ja toimintavarma ratkaisu, joka kestää vertailun muihin lämmitysjärjestelmiin. Öljylämmitys on kehittynyt merkittävästi, ja uusiutuvan polttoaineen ansiosta sen päästöt ovat huomattavan pienet, Saarinen summaa.
Yllättävää, että öljyä myyvä yrittäjä on sitä mieltä, että öljyllä on paikkansa. En olisi ikinä uskonut! Shokeeraavaa!
Eihän se sinänsä ole ehkä kovin yllättävää, että öljyalalla pitkään toiminut yrittäjä näkee nestemäisillä polttoaineilla edelleen paikkansa. Toisaalta samaa näkemystä jakavat myös monet energia-alan asiantuntijat, vaikka fossiilisista polttoaineista onkin syytä päästä eroon tulevaisuudessa.
Suomi on itse asiassa yksi uusiutuvien nestemäisten polttoaineiden edelläkävijöistä. Meillä valmistetaan jo nyt uusiutuvaa HVO-pohjaista polttoainetta, joka soveltuu moniin käyttökohteisiin ilman suuria muutoksia olemassa olevaan tekniikkaan.
Nestemäisten polttoaineiden merkitys näkyy erityisesti huoltovarmuudessa. Polttoainetta on helppo kuljettaa, varastoida ja käyttää tarvittaessa nopeasti. Lisäksi uusiutuva HVO säilyy varastoituna pitkään, mikä tekee siitä kiinnostavan vaihtoehdon myös poikkeusolojen näkökulmasta.
On myös hyvä huomata, että käytännössä kaikissa kriittisissä kohteissa, kuten sairaaloissa, datakeskuksissa ja monissa teollisuuslaitoksissa, varavoima perustuu edelleen moottorivoimaan, joka toimii joko nestemäisellä polttoaineella tai kaasulla. Tämän vuoksi nestemäiset polttoaineet eivät ole katoamassa mihinkään aivan lähitulevaisuudessa.
Kuten totesitkin rivien välistä luettuna, keskustelu ei oikeastaan koske sitä, tarvitaanko nestemäisiä polttoaineita vai ei, vaan sitä, millaisia polttoaineita tulevaisuudessa käytetään. Fossiilisia polttoaineita voidaan korvata uusiutuvilla vaihtoehdoilla, joita voidaan hyödyntää lämmityksessä, raskaassa liikenteessä, työkoneissa, henkilöautoissa ja jopa lentoliikenteessä.
Lämmöllä-lehdessä pyrimme tarkastelemaan näitä asioita mahdollisimman laajasti ja eri näkökulmista. Energiajärjestelmä on kokonaisuus, jossa harvoin on vain yhtä oikeaa ratkaisua.
Ystävällisin terveisin,
Toni Degerlund
päätoimittaja
Lämmöllä-lehti