Hel­mi­kuus­sa tuli käy­tyä Suo­men Läm­pö­pump­pu­yh­dis­tys SUL­PU ry:n jo perin­teek­si muo­dos­tu­nees­sa läm­pö­pump­puse­mi­naa­ris­sa Heu­re­kas­sa. Ja täy­tyy sanoa, että jos jos­sain koh­taa on hyvä ottaa läm­pö­mit­ta­ri ener­gia­mur­rok­sen tilas­ta, niin siel­lä. Tun­nel­ma oli samaan aikaan opti­mis­ti­nen, rea­lis­ti­nen ja pai­koin jopa hie­man varau­tu­nut.

Yksi iso puhee­nai­he oli EU:n F‑kaasuasetus, joka pis­tää läm­pö­pump­pu­jen kyl­mä­ai­neet uuteen jär­jes­tyk­seen. Yksin­ker­tais­tet­tu­na: ympä­ris­tö kiit­tää, mut­ta asen­ta­jan pitää oikeas­ti tie­tää mitä tekee. Ja tämä onkin se koh­ta, jos­sa ala tun­tuu otta­neen harp­pauk­sen eteen­päin. Ensim­mäi­sen läm­pö­pump­pu­buu­min aikaan mukaan mah­tui, jos jon­kin­lais­ta “pika­voit­to­jen met­säs­tä­jää”, mut­ta nyt kelk­ka on kään­ty­nyt. Päte­vyys­vaa­ti­muk­set ovat tiu­ken­tu­neet, val­von­ta on tar­kem­paa ja hyvä niin. Luot­ta­mus syn­tyy edel­leen sii­tä, että hom­ma teh­dään kun­nol­la alus­ta lop­puun, eikä vain sii­hen asti kun las­ku on mak­set­tu.

Tätä taus­taa vas­ten ei ole sat­tu­maa, että kir­joi­tim­me myös maa­lis­kuun pää­ar­tik­ke­lis­sam­me sii­tä, miten läm­pö­pump­pu­jen uusi aika on oikeas­ti jo tääl­lä. Ei pel­käs­tään tek­no­lo­gian, vaan myös osaa­mi­sen näkö­kul­mas­ta. Ja kun tähän yhdis­te­tään se, että LUT-yli­opis­to on saa­nut pit­kään kai­va­tun pro­fes­suu­rin läm­pö­pump­pu- ja jääh­dy­tys­tek­niik­kaan, voi­daan puhua ihan aidos­ti suun­nan­muu­tok­ses­ta. Insi­nöö­rit kun tup­paa­vat ole­maan nii­tä, jot­ka lopul­ta kek­si­vät, miten tämä maa­il­ma oikeas­ti pyö­rii. Aina­kin sil­loin kun Excel ei enää rii­tä.

Alal­la kat­se onkin jo seu­raa­vas­sa aal­los­sa. Ensim­mäi­sen buu­min aika­na asen­ne­tut läm­pö­pum­put alka­vat tul­la elin­kaa­ren­sa pää­hän, ja puhu­taan jopa noin sadas­ta­tu­han­nes­ta lait­tees­ta, jot­ka mene­vät lähi­vuo­si­na vaih­toon. Sii­nä on mark­ki­naa ker­rak­seen. Ja samaan aikaan kat­se kään­tyy yhä vah­vem­min teol­li­suu­teen ja huk­ka­läm­pöi­hin. Esi­mer­kik­si Mic­ro­sof­tin data­kes­kus­han­ke Espoos­sa on hyvä muis­tu­tus sii­tä, että niin sanot­tu huk­ka­läm­pö ei ole oikeas­ti ”huk­kaa”. Nyky­ai­kai­sil­la tal­teen­ot­to­jär­jes­tel­mil­lä se voi­daan hyö­dyn­tää tehok­kaas­ti esi­mer­kik­si kau­ko­läm­mös­sä.

Samaan aikaan maa­il­man­ti­lan­ne muis­tut­taa, että ener­gia­po­li­tiik­ka ei ole pelk­kää tek­no­lo­gi­aa ja inves­toin­te­ja. Lähi-idän tilan­ne ja glo­baa­lit jän­nit­teet hei­lut­ta­vat hin­to­ja sii­hen mal­liin, että kris­tal­li­pal­lo­kin alkaa näyt­tää vähän sameal­ta. Ja jos pahim­mat ske­naa­riot toteu­tu­vat, puhu­taan taas ener­gia­krii­sis­tä, joka ei kat­so läm­mi­tys­muo­toa. Pahim­mas­sa tapauk­ses­sa kaik­ki kal­lis­tuu.

Täs­sä koh­taa on myös hyvä pysäh­tyä het­kek­si. Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa tun­tuu usein sil­tä, että yksi rat­kai­su rat­kai­see kai­ken ja loput voi­daan unoh­taa his­to­rian kir­joi­hin. Esi­mer­kik­si öljy­läm­mi­tys. Se on pelk­kä­nä sana­na monel­le jo kiro­sa­na, vaik­ka todel­li­suus on hie­man moni­syi­sem­pi.

Suo­mes­sa on edel­leen lähes sata­tu­hat­ta öljy­läm­mit­teis­tä pien­ta­loa. Eikä kyse ole mis­tään museo­tek­nii­kas­ta. Päin­vas­toin: öljy­läm­mi­tys on edel­leen yksi var­ma­toi­mi­sim­mis­ta jär­jes­tel­mis­tä, mitä mark­ki­noil­ta löy­tyy. Se toi­mii kovil­la­kin pak­ka­sil­la, eikä ala niko­tel­la, kun mit­ta­ri pai­nuu sin­ne −25 asteen tun­tu­maan. Ja kuten näim­me myös artik­ke­leis­sa, jois­sa pureu­duim­me sii­hen, mik­si moni valit­si edel­leen uuden öljy­kat­ti­lan, valin­ta ei aina ole ideo­lo­gi­nen, vaan käy­tän­nöl­li­nen.

Sik­si hybri­di­rat­kai­sut nouse­vat­kin yhä vah­vem­min esiin. Ilma­ve­si­läm­pö­pump­pu hoi­taa perus­kuor­man, öljy toi­mii var­mis­tuk­se­na kovil­la pak­ka­sil­la tai sil­loin, kun säh­kön hin­ta kar­kaa käsis­tä. Ei ehkä kaik­kein tren­dik­käin rat­kai­su kah­vi­pöy­tä­kes­kus­te­luun, mut­ta käy­tän­nös­sä var­sin jär­ke­vä.

Ja kyl­lä, tie­dän mitä seu­raa­vak­si sano­taan: “öljy on kal­lis­ta”. On. Mut­ta jos säi­liö on täy­tet­ty ennen hin­ta­piik­kiä ja käyt­tö on mal­til­lis­ta, tilan­ne ei ole aivan niin yksioi­koi­nen. Lisäk­si kes­kus­te­lu menee usein sekai­sin sii­nä koh­taa, että öljy läm­mi­tys­tek­niik­ka­na ja fos­sii­li­nen polt­toai­ne nipu­te­taan yhdek­si ja samak­si asiak­si. Näin ei ole. Polt­toai­ne voi muut­tua. Ja on jo muut­tu­mas­sa.

Uusiu­tu­vat polt­toai­neet ovat jo nyt todel­li­suut­ta, ja nii­den pääs­töt ovat elin­kaa­ri­ta­sol­la jopa 95 pro­sent­tia pie­nem­mät. Hin­ta on vie­lä kor­keam­pi, mut­ta kuten ener­gia­sek­to­ril­la yleen­sä­kin, kysyn­tä, tuo­tan­to ja poli­tiik­ka mää­rit­te­le­vät lopul­ta suun­nan. Ja jos esi­mer­kik­si vero­tuk­sel­la halu­taan oikeas­ti ohja­ta kulut­ta­jia, kei­not kyl­lä löy­ty­vät.

Kun kai­ken tämän lait­taa yhteen, yksi asia nousee sel­keäs­ti esiin: emme elä yhden rat­kai­sun aikaa, vaan monien rin­nak­kais­ten vaih­toeh­to­jen aikaa. Läm­pö­pum­put kehit­ty­vät, uusiu­tu­vat polt­toai­neet yleis­ty­vät, hybri­di­jär­jes­tel­mät lisään­ty­vät ja teol­li­suus löy­tää uusia tapo­ja hyö­dyn­tää ener­gi­aa, joka ennen meni hara­koil­le.

Ja ehkä tär­kein oppi täs­tä kai­kes­ta on lopul­ta hyvin yksin­ker­tai­nen: ener­gia­po­li­tii­kas­sa ei kan­na­ta pela­ta yhdel­lä kor­til­la. Ei koti­ta­louk­sis­sa, eikä yhteis­kun­nas­sa. Vaik­ka kuin­ka teki­si mie­li.

Läm­möl­lä,
Toni Deger­lund
pää­toi­mit­ta­ja